maanantai 1. helmikuuta 2016

Saija Mustosen opissa 31.1.2016 ja treenien pitoa siihen päälle

Seuramme järjesti ulkopuolisen kouluttajan hallille ja siitä innoissani varasin molemmille koirille oman paikan koulutukseen mikä olikin oikein viisasta.

Rata oli tietenkin kimurantti, että ohjauslinjat ja tekniikat tuli oikein tehokäyttöön.

Ansen kanssa takkusin heti 5 esteelle, koska se lukitsee putket melko tehokkaasti, mutta kun ohjaaja vain sai päähänsä mennä alas, peittää riman, jättää siivekkeen näkyviin ja käsi alas niin koirahan pysähtyy kuin seinään. Madin kanssa kokeilin myös pakkovalssina ja se sujui myös hyvin. Mutta treeniä tuo hyvinkin simppeli pysäytys vaatii että sitä uskaltaa kisoissa kokeilla. 

Molempien koirien kanssa opettelin myös päällejuoksun, jota emme ole ennen käyttäneet. Erityisen hyvin siitä oli apua kun linjasi koiraa esteeltä 6 hypyn kautta putkeen 8. Samoin perus kisakuviossa 9-10 koira oli helppo vetää hyppäämään itseen päin ja samalla sai juosta reippaasti eteenpäin. Mutta treeniä tähänkin että se vahvistuu.

Kolmas suurempi oivallus saatiin esteen 15 suorittamiseen. Koira tulee putkesta ja heti takaakierto. Ensin hieman tuupataan kiertämään takaa, sitten nenästä kiinni ja vedetään se perässä mukaan. Ihan tosi kätevä tiukkiin kurveihin.




Saijan koulutuksen jälkeen meillä oli normi sunnuntaiharkat mutta pienemmälle porukalle, sillä moni oli kuitenkin päivällä Saijan harkoissa. Lupasin pitää ne ja Saija antoi luvan käyttää tätä rataa joka oli jo valmiina kentällä ja kun olin 6 tuntia seurannut sitä niin oli melko helppo lähteä sen pohjalta pitämään treenejä.

2 koirakko oli ihan uusia tuttavuuksia, vasta aloittaneita joten heidän kanssa tutustuttiin uuten esteenä muuriin ja sen jälkeen tehtii 2-4 esteen yhdistettyjä suorituksia molemmilta puolilta ohjattuina. Toinen alkeiskoira oli mennyt suoraan putkeen ja nyt se tutustui kaarevaan putkeen tosi rohkeasti.

Muut koirakot lähti menemään rataa pienissä pätkissä, ensin esteen 1-6, sitten 6-12, 12-17 ja lopuksi 17-27. Ihan kaikki ei loppuun päässyt. Mutta hienosti näiden vähemmän tehneiden kanssakin saimme rataa etenemään ja ohjauksia mallilleen. Näiden iltaharkkakoirakoiden kanssa ei esimerkiksi ollut mitään ongelmaa pysäyttää koira 5 esteelle, mikä mahdollisesti johtuu joko koiran vauhdista tai niiden estehakuisuuden puutteesta. Kilparyhmä treenasi omana porukkana Saijan koulutuksessa ja kaikki yritti ampua putkeen, eli lukivat rataa omatoimisesti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti