keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Iltalenkki Vohlasiin

On niin kauniita ilmoja ja pidentynyt päivä  mahdollistaa  kunnon lenkit koirien kanssa työpäivän jälkeenkin.
Nautitaan nyt kauniista aurinkoisista  päivistä!



lauantai 27. helmikuuta 2016

Talven riemuja

Ihan parasta mitä koirilleen voi tarjota on antaa niiden juosta vapaana. Sama pätee kyllä lapsiinkin. Ja kun ne yhdistää, on kaikilla kivaa ja punaiset posket. Alla muutama fiiliskuva meidän vapaapäivästä



torstai 25. helmikuuta 2016

Harkkojen pitoa 25.2.2016

Olipa taas iloinen meno torstain treeneissä!

Menimme ensin radanomaisen treenin, koirat haki hienosti putkia ja monille vielä kannustin lähettämään koiraa kauempaa putkille ja hienoja onnistumisia tulikin.

Kontaktit on ollu muutamalla murheena, syynä ilmeisesti liian varhainen keinukokeilu. Nyt keinu pannassa toistaiseksi ja mennään vaan puomia ja A-estettä. Onneksi kaikille saatiin tähän onnistumisia kontakteilla, ens kerralla sujuu varmasti paremmin.

Kuvan harjoituksessa oli hyvä putken (9) pään hakeminen sekä erittäin hankala loppusuora.
Oman kisakoirani kanssa junnasin kutosputkella, sillä Ansella ollut nyt niin hyvä vauhti päällä niin hänhän painoi putkelta suoraan edessä olevalle esteelle. Putkijarrun avulla sekä nimellä kutsumalla sain käännettyä koiran haluamaani suuntaan eli tiukasti 7-esteelle.

Kun jokainen koirakko oli mennyt radan pariin kertaan ja ongelmakohdat ratkottu, sai lopuksi mennä keppejä ja muita yksittäisi juttuja tai pieniä muutaman esteen treenejä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Harkkojen pitoa 21.2.2016


Pääsin Anitan apuohjaajaksi kilpailevien koirakoiden ryhmän harjoituksiin. Olimme edellisenä päivänä olleet SWATin epiksissä ja siellä oli mielenkiintoinen putkikuvio johon halusimme tutustua rauhassa koko ryhmän kanssa.

Rata oli Petteri Kermisen suunnittelema ja nappasin kuvan suoraan hänen nettisivuiltaan. Vaikka rata tuntui aluksi melko kinkkiseltä ja pohdimme/kokeilimme putkille 11 ja 12 menoa eri suunnista, kilpailevat koirat hakivat putken päät hienosti. Muutaman koirakon kanssa haltuunotto putken 11 jälkeen oli haasteellinen, mutta nimellä kutsuminen ja haltuunotto kädellä ihan putken suulta ohjaten seuraavaan putkeen auttoi.



Kiva rata, kivoja ohjauksia ja hyvää menoa!

lauantai 20. helmikuuta 2016

SWAT Epikset 19.2.2016 Salossa

Seuramme oli poikkeuksellisen hyvin edustettu SWATin epiksissä Salolla tänään.

Edustajia löytyi starttiluokkaan, mölleihin ja avoimeen. Sijoituksia tuli kolmelle koirakolle ja pari muuta hyvää suoritusta. Ensikertalaisi oli lähes puolet. Itse debytoin 11 kk ikäisen Madsin kanssa. 

Hän on kasvanut kovin suureksi, joten ilmoitin hänet maksiluokkaan jossa teki upeat kaksi nollarataa ja sijoitus 3. Tuomarin kanssa keskustelimme ja mittailimme Madsia suoritusten jälkeen ja kyllä jätkä taitaa sittenkin mahtua mediluokkaan. No virallinen mittaus sen sitten määrää, mutta ennen niitä epistelemme ehdottomasti mediluokassa.

Teknisistä ongelmista johtuen videot eivät nyt suostu toimimaan.



Mä ja Mads, ekat yhteiset kisasuoritukset <3 (Mediluokassa olisi tullut voitto tolla ajalla, mutta meillä oli niin kivaa että edes se ei haittaa)
Uramme on alkanut!



Kisaaminen on kyllä niin kivaa, varsinkin jos paikalla on omasta seurasta kunnon kannustusjoukot!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kisaan valmistava treeni 18.2.2016

Ohjaamani alkeisryhmä sai joukkoinnostuksen lähteä SWATin epiksiin Saloon lauantaina 20.2.2016.
Joten pidimme kisoihin valmistavan ratatreenin harkoissakin.
 
Tuomariksi epiksiin oli tulossa iloinen Petteri Kerminen joten etsin meille hänen tekemän radankin.
 
Rata sujui kaikilta kivasti, mutta muutamalla koirakolla kontaktien kanssa ongelmaa. Heidän osaltaan keinu ehdottomassa kiellossa ja aletaan kontaktitreeni alusta. Luultavasti tottumiskysymys vaan.
 

maanantai 1. helmikuuta 2016

Saija Mustosen opissa 31.1.2016 ja treenien pitoa siihen päälle

Seuramme järjesti ulkopuolisen kouluttajan hallille ja siitä innoissani varasin molemmille koirille oman paikan koulutukseen mikä olikin oikein viisasta.

Rata oli tietenkin kimurantti, että ohjauslinjat ja tekniikat tuli oikein tehokäyttöön.

Ansen kanssa takkusin heti 5 esteelle, koska se lukitsee putket melko tehokkaasti, mutta kun ohjaaja vain sai päähänsä mennä alas, peittää riman, jättää siivekkeen näkyviin ja käsi alas niin koirahan pysähtyy kuin seinään. Madin kanssa kokeilin myös pakkovalssina ja se sujui myös hyvin. Mutta treeniä tuo hyvinkin simppeli pysäytys vaatii että sitä uskaltaa kisoissa kokeilla. 

Molempien koirien kanssa opettelin myös päällejuoksun, jota emme ole ennen käyttäneet. Erityisen hyvin siitä oli apua kun linjasi koiraa esteeltä 6 hypyn kautta putkeen 8. Samoin perus kisakuviossa 9-10 koira oli helppo vetää hyppäämään itseen päin ja samalla sai juosta reippaasti eteenpäin. Mutta treeniä tähänkin että se vahvistuu.

Kolmas suurempi oivallus saatiin esteen 15 suorittamiseen. Koira tulee putkesta ja heti takaakierto. Ensin hieman tuupataan kiertämään takaa, sitten nenästä kiinni ja vedetään se perässä mukaan. Ihan tosi kätevä tiukkiin kurveihin.




Saijan koulutuksen jälkeen meillä oli normi sunnuntaiharkat mutta pienemmälle porukalle, sillä moni oli kuitenkin päivällä Saijan harkoissa. Lupasin pitää ne ja Saija antoi luvan käyttää tätä rataa joka oli jo valmiina kentällä ja kun olin 6 tuntia seurannut sitä niin oli melko helppo lähteä sen pohjalta pitämään treenejä.

2 koirakko oli ihan uusia tuttavuuksia, vasta aloittaneita joten heidän kanssa tutustuttiin uuten esteenä muuriin ja sen jälkeen tehtii 2-4 esteen yhdistettyjä suorituksia molemmilta puolilta ohjattuina. Toinen alkeiskoira oli mennyt suoraan putkeen ja nyt se tutustui kaarevaan putkeen tosi rohkeasti.

Muut koirakot lähti menemään rataa pienissä pätkissä, ensin esteen 1-6, sitten 6-12, 12-17 ja lopuksi 17-27. Ihan kaikki ei loppuun päässyt. Mutta hienosti näiden vähemmän tehneiden kanssakin saimme rataa etenemään ja ohjauksia mallilleen. Näiden iltaharkkakoirakoiden kanssa ei esimerkiksi ollut mitään ongelmaa pysäyttää koira 5 esteelle, mikä mahdollisesti johtuu joko koiran vauhdista tai niiden estehakuisuuden puutteesta. Kilparyhmä treenasi omana porukkana Saijan koulutuksessa ja kaikki yritti ampua putkeen, eli lukivat rataa omatoimisesti.